Matka 4.7 km, aika 33:13

Lähdin taas pitkästä aikaa juoksemaan. Kunnei sitä näköjään tosiaankaan saa itseään pidemmille juoksulenkeille niin hautasin koko ajatuksen niistä. Siirryin täten ajattelemaan ja motivoimaan itseäni lyhyemmille lenkeille. Olen käynyt suunnilleen kerran viikossa vajaan tunnin sauvakävelylenkillä ja puolentoista tunnin kuntonyrkkeily rääkissä. Ei sitä oikeasti voi rääkiksi sanoa, rehellinen ollakseni tykkään siitä todella paljon. Olen päässyt jopa kokonaan päänsärystä eroon. Hyvästi Buranat!

Lyhyiden lenkkien kunniaksi ajattelin, että tänään pitää viimeistään tämäkin ajatus oikeasti korkata. Juoksin pitkin Hiidenrantaa, juosten vauhdille myös Kopun mäen ylös. Aika oli yllättävänkin hyvä (keskivauhti 7.04 min/km), sillä luulin kuntoni huomattavasti heikommaksi. Eihän sitä oikeasti ole tullut kuin korkeintaan kaksi kertaa viikossa urheiltua edes jollain tasolla. Mutta nyt jos saan aikaiseksi käytyä pari kertaa viikossa edes tällaisella juoksulenkillä niin kroppa tottuisi taas juoksemiseen.

Raikkaita syyssateita kaikille!